Kun me J.Ala-Ahon Hautaustoimistossa hoidamme työmme viimeisen päälle, neuvomme ja opastamme, hyviä muistoja luovien hautajaisten järjestely on omaisille vaivatonta ja helppoa.
Läheisen hautajaisia on helppo muistella lämmöllä, kun kaikki on mennyt juuri toiveiden mukaisesti. Tutustu palveluihimme ja aloita suunnittelu, kun sinulle sopii.
Hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä. Läheiset ja ystävät pääsevät jättämään hyvästit vainajalle ja jakamaan surunsa sekä yhteiset muistot. Samalla hautajaisten muistelu nivoutuu osaksi vainajan muistelua. Olemme keränneet laajan tietopaketin, jonka avulla hautajaisten järjestäminen ja hautajaisiin osallistuminen sujuvat huolettomasti.
Juuremme ovat syvällä oululaisessa hautausperinteessä. Tunnemme täkäläiset perinteet sekä niiden nykyiset muodot. Silti katseemme on tulevassa, yli horisontin. Tutustu 1800-luvun lopulle ulottuvaan tarinaamme ja siitä juontavaan toimintatapaamme.