J.Ala-Ahon Hautaustoimisto
Tuhkahautaus Oulu ja lähialueet

Tuhkahautaus Oulu ja lähialueet

Tuhkahautaus, polttohautaus, uurnahautaus tai pelkkä tuhkaus - monella nimellä kulkeva hautaustapa on yhä etenevissä määrin yleistymässä Suomessa. Esimerkiksi Oulussa tuhkataan jo noin puolet vainajista.

Jos tarvitset tuhkausta Oulussa tai lähialueilla niin ota meihin yhteyttä tai tule käymään toimistollamme Oulun keskustassa. Tarjoamme kaiken kattavat hautauspalvelut Oulussa ja lähialueilla. 

Hoidamme tuhkaukset Oulun Intiön kappelissa josta tuhkat voidaan kuljettaa uurnassa ympäri Suomen ja mahdollisuuksien mukaan myös ulkomaille. Voimme myös kuljettaa vainajan tarpeiden mukaisesti Ouluun. Kysy meiltä lisätietoja.

Paljonko tuhkaus maksaa?

Hautauksen hinta muodostuu kahdesta osasta - itse hautauspalvelusta sekä seurakunnan kuluista. Hautauksen hinta määräytyy näin sen mukaan mitä palveluita halutaan käyttää. Esimerkiksi uurnien ja hauta-arkkujen yksittäisiä hintoja voit tarkastella sivuillamme. Tarkimman hinnan tuhkaukselle sekä hautaukselle saat selville aina kysymällä. Hinnastostamme saat suuntaa antavaa tietoa tuhkauksen sekä hautauksen hinnasta

Ota yhteyttä niin selvitetään mitä kaikkea juuri teidän tapauksessanne tarvitaan. 

Hautaustavan valinta - tuhkahautaus vai arkkuhautaus?

Hautaustavan valinnassa tulee aina kunnioittaa vainajan tahtoa, mikäli se on tiedossa. Hautauksessa on syytä ottaa huomioon myös vainajan mahdolliset vakaumukset. Jos vainajalla ei ole ollut toiveita hautaustavasta, niin tällöin omaiset saavat vapaasti päättää hautaustavan. Suomen hautauslaki tuntee vain kaksi tapaa hoitaa hautaus: arkkuhautaus tai tuhkaus. 

Mikäli vainaja päädytään tuhkaamaan tarvitaan tällöin arkku ja uurna. Kaikki arkut käyvät myös tuhkahautaukseen. 

Tuhkahautaus tapahtumana - miten polttohautaus tapahtuu?

Perinteisin tapa järjestää tuhkahautaus on ennen tuhkausta järjestää siunaus- tai saattotilaisuus kappelissa. Tuhkaus suoritetaan vasta tilaisuuden jälkeen. Itse tilaisuus etenee samoin kuin arkkuhautauksessa ainoana erona, että arkkua ei viedä hautaan asti. Tilaisuuden jälkeen arkku jää joko paikoilleen tai kannetaan autoon. Tuhkaus on usein valmis muutaman viikon sisällä siunaustilaisuudesta.

Tuhkauksen jälkeen - milloin tuhkat tulee haudata?

Tuhka tulee haudata vuoden kuluessa tuhkauksesta. Uurna voidaan haudata uuteen hautaan tai olemassaolevaan sukuhautaan. Uurna voidaan haudata arkkuhautojen päälle, eikä se tulevaisuudessa estä arkkuhautojen käyttöä, mikäli haudassa on vapaita arkkuhautapaikkoja. Yhdelle arkkuhaudalle voidaan haudata useita uurnia (Oulussa 20 / arkkuhauta).

Uurnahautausta varten:
• varataan tuhkausaika
• sovitaan uurnan laskuaika

Hoidamme halutessanne kaikki uurnahautaukseen liittyvät aika- ja paikkavaraukset.

Tuhkan sirottelu - mihin tuhkat saa sirotella?

Vainajan tuhka voidaan haudata uurnassa hautausmaalle, sirotella luontoon, mereen, järveen tai muuhun vesistöön tai haudata omalle maalle, kuitenkin yhteen paikkaan. Vesistöön haudattaessa voidaan käyttää myös siihen soveltuvaa vesistöuurnaa.

Tuhkien sirottelussa tulee olla maanomistajan lupa eikä paikalle saa pystyttää tai kiinnittää muistomerkkiä. Kuolinpesän tai lähiomaisen omistamalle maa- tai vesialueelle ei tarvita erillistä lupaa. Esimerkiksi vainajan omistamalle maalle uurna voidaan haudata tai tuhka sirotella. Omallekkaan maalle ei kuitenkaan saa pystyttää tai kiinnittää muistomerkkiä.

J. Ala-Ahon hautaustoimisto on palvellut asiakkaitaan Oulussa ja Oulun lähialueilla jo yli 130 vuotta. Haluamme olla auttamassa surun hetkellä ja toivommekin teidän ottavan yhteyttä, niin me autamme ja neuvomme kaikessa hautaukseen liittyvässä. Olet myös tervetullut käymään toimistollamme Oulussa osoitteessa Asemakatu 4. Ajanvaraukset, kuljetustilaukset ja neuvonta 24h numerosta 08 3112 203.