J.Ala-Ahon Hautaustoimisto
Ohjeita arkun kantamiseen

Ohjeita arkun kantamiseen

Arkun kantajilla on tärkeä tehtävä saattaa edesmennyt viimeiselle matkalleen. Usein kantajina toimivat vainajan läheiset mutta tarvittaessa voidaan käyttää myös erikseen hankittuja kantajia. Arkun kantajia tarvitaan siunaustilaisuuden jälkeen kun arkku viedään hautaan tai autoon krematorioon kuljetusta varten.

Arkun kantajien määrä ja valinta

Kuinka monta arkun kantajaa tarvitaan ja ketä valita kantajaksi?

Arkun kantajia on joko kuusi tai kahdeksan, arkun koosta riippuen. Perinteisesti kantajina toimivat edesmenneen läheiset. Jos läheisten joukosta ei saada tarpeeksi kantajia voidaan kantajia pyytää seurakunnalta tai muista järjestöistä.

Kantajat voivat olla miehiä tai naisia. Arkun kantaminen on kuitenkin syytä huomioida pukeutumisessa. Esimerkiksi korkokengillä arkun kantaminen saattaa olla vaikeaa tai epämiellyttävää.

Mitä tehdä jos on valittu kantajaksi mutta ei pystykään kantamaan arkkua?

Hautajaiset ovat aina tunteellinen tapahtuma eikä ole harvinaista, että kantajaksi valittu ei tilanteen koittaessa pystykantamaan arkkua. Tällöin pappi tai siuntio voi tarvittaessa astua kantajaksi.

Kuinka pukeutua arkun kantamista varten?

Arkkua kannettaessa on suositeltavaa käyttää käsineitä, sillä nämä usein helpottavat kantamista. Muutoin kantajilla on sama pukuetiketti kuin muillakin hautajaisvierailla. Talvella päällysvaatteet on syytä laittaa päälle ennen kantamista. Mahdolliset päähineet laitetaan päälle arkun vieressä seisotun hiljaisen hetken jällkeen.

Arkun kantaminen ja kantajien järjestys

  • Arkku on kappelissa pää alttaria kohti ja arkkua kannetaan jalkopää edellä.
  • Kantajien järjestys sovitaan etukäteen. Usein vainajalle läheisimmät kantavat pääpuolelta.
  • Arkun päädyt ovat painavimmat kohdat kantaa, joten vahvimmat kantajat kannattaa valita arkun päätypaikkoihin ja samanpituiset kantajat arkun molemmin puolin.
  • Siunaustilaisuuden päätteeksi vahtimestari tai pappi kutsuu kantajat jotka asettuvat arkun ympärille. Kantajat viettävät hiljaisen hetken asennossa arkkuun päin kääntyneinä ja laittavat hatun päähänsä

Kantajanoppaan löydät myös pdf muodossa.

Lähdettäessä kantamaan

Riippuen siitä viedäänkö arkku hautaan vai kuljetusautoon käytetään joko kantoliinoja tai arkussa olevia kahvoja.

Usein jos arkku viedään haudalle käytetään kantoliinoja. Jos arkku kannetaan autoon tuhkaukseen kuljetusta varten, käytetään tällöin usein arkusta löytyviä kantokahvoja eikä liinoja tarvita.

Hautaan kannettaessa

Kuinka kantoliinaa tai saattoliina asetetaan ja käytetään?

  • Kantoliina viedään pään yli, selän takaa (ei niskan) ulommalle olkapäälle.
  • Polvia notkistetaan hieman, vedetään kantoliina kireälle ja otetaan liinasta kiinni alhaalta tukevasti.
  • Paino jakautuu tällöin koko vartalolle ja voidaan noustaan suoraksi.
  • Arkkua kannetaan mahdollisimman korkealla, jotta nostaminen ulkona odottaville saattokärryille olisi helpompaa.
  • Arkku asetetaan kärryille niin, että jalkopää on kohti kulkusuuntaa

Kantajat kulkevat saattokärryn vieressä hautapaikalle. Saattokärryillä pyritään menemään mahdollisimman lähelle hautapaikkaa, mutta näillä ei aina päästä loppuun asti. Jos kärryillä ei päästä riittävän lähelle hautapaikkaa, kantamista jatketaan pääpuoli edellä.

Arkku lasketaan hautaan niin, että pääpuoli on kohti hautakiveä. Laskettaessa arkkua hautaan olkapäällä oleva liina heitetään taaksepäin ja käsi viedään nopeasti eteen toisen käden viereen niin, että kädet ovat peräkkäin kantoliinalla. Ote tulee ottaaliinasta niin, että käsi ei jää kannen alareunan alle. Kantoliinaa ei tulepyörittää käden ympärille.

Arkku lasketaan hitaasti hautaan niin, että molemminpuolen hautaa olevat kantajat laskevat arkkua samaan tahtiin. Tarvittaessa pappi tai siuntio ohjeistaa ja auttaa arkun laskemisessa.

Kun arkku on laskettu hautaan, toisen puolen kantajat hellittävät otteensa kantoliinoista ja toisen puolen kantajat nostavat ne ylös. (sovittava etukäteen). Tämän jälkeen kantajat hiljentyvät hetkeksi hautaan päin, kääntyvät lähiomaisiin ja kumartavat. Kantajat poistuvat haudan ääreltä ja kantoliinat kerätään saattokärrylle.

Omaiset voivat tässä kohdassa heittää hiekkaa tai irtokukkia hautaan. Lopuksi haudan päälle asetetaan kansi, jolle saattoväki laskee kukat. Hauta voidaan myös luoda umpeen kokonaan tai osittain.

Autoon kannettaessa (tuhkahautaus)

Jos vainaja on päätetty tuhkata, arkku joko jätetään paikoilleen tai kuljetetaan siunaustilaisuuden lopuksi ulkona odottavaan autoon. Mikäli arkkua kannetaan autoon on arkussa usein kahvat joita voidaan käyttää.

Arkku kannetaan vastaavasti kuin hautaan haudattaessa eli jalkopää edellä. Arkku myös lasketaan autoon jalkopää ensin niin, että jalkopään kantajat nostavat arkkua hieman ylös jotta se saadaan nostettua autoon. Tämän jälkeen pääpuolen kantajat työntävät arkun autoon. Keskellä olevat kantajat varmistavat arkun pysymisen paikallaan niin kauan kunnes arkku on autossa.

J. Ala-Ahon hautaustoimisto on palvellut asiakkaitaan Oulussa ja Oulun lähialueilla jo yli 130 vuotta. Haluamme olla auttamassa surun hetkellä ja toivommekin teidän ottavan yhteyttä, niin me autamme ja neuvomme kaikessa hautaukseen liittyvässä. Kattavat palvelumme ovat käytössänne. Olet myös tervetullut käymään toimistollamme Oulussa osoitteessa Asemakatu 4. Ajanvaraukset, kuljetustilaukset ja neuvonta 24h numerosta 08 3112 203.